sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Uusi vuosi, uudet kujeet!



On taas se aika vuodesta, kun sosiaalinen media, puheet ja kirjoitukset, täyttyvät erilaisista lupauksista. Aion syödä terveellisemmin, aion miettiä ostoksiani tarkemmin ja matkustella enemmän. Uskon, että vuoden 2012 tavoin vuosi 2013 tuo paljon uusia oivalluksia, ajatuksia, kokemuksia ja ihmisiä elämääni. 

Mitä muotiin ja vaatteisiin tulee, aion tulevana vuonna jatkaa edullisten löytöjen tekemistä, mutta pitää mielessä myös vaatteisiin liittyvät laatutekijät. Aion tutkia vaatteiden saumoja, nappeja ja vetoketjuja ja pyrkiä siihen, että en osta vaatteita vain hinnan vuoksi. Kiinnitän entistä enemmän huomiota materiaaleihin, ja siihen kuinka ne sopivat yksiin vaatteen käyttökertojen ja tarkoitusten mukaan. Aion myös olla rohkeampi pukeutuja, ja pukeutua joka päivä juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Suosittelenkin siis ajattomien perusvaatteiden lisäksi hankkimaan ensi vuonna persoonallisia, juuri teitä miellyttäviä vaatekappaleita ja viis veisaamaan siitä, mitä muut mahtavat niistä ajatella. Olkaa rohkeita! Silloin tällöin kannattaa  jättää järki narikkaan ja mennä tunteella! Tietysti myös toisinpäin, vaihtelu virkistää.:) 

Minä lupaan myös olla hyvä ihminen läheisilleni ja ennen kaikkea itselleni.
Mikä on sinun uudenvuodenlupauksesi?

PS. Tämän postauksen myötä haluan toivottaa mitä parhainta tulevaa vuotta 2013 niin Disturb.fin henkilökunnalle kuin asiakkaillekin sekä kiittää yhteistyöstä. Uusi vuosi, uudet kuviot! 

T. Tiina S.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti