sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Miksi ostaa?



Olen viimeaikoina pohtinut sitä, että miksi minä ostan jotain. Millä perusteella kuluttajat yleensäkin valitsevat juuri tietyt tuotteet kaupassa? Millaiset seikat vaikuttavat lopulta siihen, että tuote ostetaan omaksi ja viedään kotiin?

Heti ensimmäisenä mieleeni nousi ajatus siitä, kuinka hyvä mieli tulee, kun löytää jotain ihanaa ja itselleen sopivaa. Pyrin itse ostamaan vain sellaisia tuotteita joista tiedän, että ne tulevat pääsemään käyttöön, ja jotka tavallaan ”sieluni silmin” näen ylläni. Jokaisen ”ylimääräisen” vaate ja asustehankinnan kohdalla noudatan pitkälle sitä, millaisen tunteen tuote minussa herättää. Välillä tulee toki sellaisiakin hetkiä, että ihastuu palavasti johonkin asiaan, mutta puntaroi sitten tarvetta niin vahvasti, että jättää tuotteen ostamatta. Yksi tällainen tapaus oli alennusmyynneissä punainen laukku, jonka jätin edullisuudesta huolimatta ostamatta, koska laukkuvalikoimani on jo melko sopiva. Näin jälkeenpäin ajateltuna punainen laukku olisi sopinut hyvin varastosta kaivamani punaisen pipon seuraksi, mutta noh, ilmankin voi elää!

Minulla on olemassa ”ostoslista” melkein kaikista hankinnoista, joita vain saan päähäni haluta. Usein yritän ajatella asioita edes vähän tarpeeseen pohjautuen. Erilaisia hankintoja tehdessäni käyn usein läpi netissä blogeja, tuotearvioita sekä inspiraatiokuvia. Pohdin myös sitä, millaiseen fiilikseen vaatteen voisi yhdistää, ”millaisella tuulella laittaisin tämän vaatteen päälleni”. Tätä kautta pystyy myös helposti arvioimaan, kuinka käytetty ostos olisi.

Sopiiko vaate yhteen jo omistamieni vaatteiden kanssa? Mietin ennen vaatteen kiikuttamista kassalle mielessäni pari erilaista asukokonaisuutta, joihin voisin ostamani vaatteen tai asusteen yhdistää. Jos mieleeni ei heti tule yhtään todennäköistä käyttötilannetta tai asuyhdistelmää, on vaate helpompi jättää ostamatta.

Hinta on myös varmasti monelle yksi ostospäätökseen vaikuttavista tekijöistä. Minulle hintalappu ja yhä enenevissä määrin materiaali ja laatu ovat tärkeässä roolissa ostoksia tehdessä. Siksi suosinkin kirpputoreja, koska niistä voi löytää hyvistä materiaaleista tehtyjä vaatteita todella edullisesti. Toisinaan saatan tehdä paljonkin ostoksia kerralla, kun satun löytämään edullisesti tyyliini sopivia vaatteita. Tällaiset ostokset luokittelen itse heräteostoiksi, koska niitä ei ostoslistallani varsinaisesti ole ollut, mutta tiedän, että ne päätyvät heti käyttöön. Toisinaan taas ostoslistallani on pitkään tuotteita, joita joutuu vähän etsimään ja kärsivällisesti odottamaan. Esimerkiksi uudet saappaat, jotka olivat ostoslistallani jo viimesyksynä, mutta täydelliset nahkaiset löysin vasta nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti