sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Hoodies


Hupparit sopivat mielestäni paitsi mukaviin kotipäiviin, myös esimerkiksi kouluun ja matkustusvaatteiksi. Myös silloin, kun ulkona paistaa aurinko, mutta tuulee, eikä tiedä oikein mitä pukea päälle, tulee hätiin huppari. Sen voi kätevästi ottaa mukaan laukkuun ja pukea sekä riisua tarpeen tullen. Erityisesti vetoketjulliset hupputakit näyttävillä printeillä ovat rentoja vaatteita.

Disturbin miesten hupparivalikoimasta poimin muutamia esimerkkejä. Mustalla pohjalla olevia miesten malleja koristavat Yakuzan hienot leijonankeltaiset tekstit sekä näyttävät printit paitojen selkäpuolilla. Tehosteina mustissa ja valkoisissa paidoissa on käytetty leijonan keltaisaen lisäksi vihreää, punaista ja selässä(samaa keltaista sävyä löytyy myös hyvinä yksityiskohtina hupusta sekä resoreista). Miesten huppareidin hinnat vaihtelevat 84,90 e – 124 e.

Naisille löytyy nettikaupan valikoimista tällä hetkellä muutamaa erilaista mallia, Desigualin Telmaa ja Yakuza Inkin Logo Zipiä mustana. Siinä missä pirteä Telma irroittelee Desigualille ominaiseen tyyliin sateenkaaren väreillä, löytyy Logo Zipistä asennetta mintunvihreistä printeistä. Vihreitä printtiyksityiskohtia löytyy Logo Zipistä niin edestä, alhaalta takaa, kuin hihoistakin.  Telman värikkyyden lisäksi mielenkiintoisia yksityiskohtia ovat vaatteesta löytyvät kukkakuviot sekä raidat. Myös hupusta löytyy katseenvangitsija, violetti, kiiltelevä vuori.Yakuza Inkin hupparin saa omakseen hintaan 69,90e ja Telman 104 eurolla.

ps. Disturb.fi - myymälä avataan ensiviikon aikana Pakkahuoneenkadulla, tervemenoa ostoksille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti