sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Sananen muodin ennustamisesta...



Tänä syksynä on opintojen ohessa tullut kerran jos toisenkin pohdittua, että mistä kauppojen sisäänostajat oikein tietävät, että mitä tuotteita valikoimiin kannattaa ottaa? Kuka tai ketkä oikein määrittelevät tulevan kauden (A/W, S/S) trendit?  Mitä värejä, malleja ja tyylejä nähdään muotinäytöksissä ja mitkä päätyvät kuluttajien ulottuville?

Muodin ennustamisesta puhuttaessa voidaan käyttää myös englanninkielisiä nimityksiä fashion – forecast, foresight ja foreknow. Foreknowlla tarkoitetaan muodin aistimista ennakkoon ja kykyä tietää varmaksi tulevia trendejä. Forecasteja voivat olla esimerkiksi erilaisten trenditalojen julkaisemat sivustot ja muotien trendikirjat. Forecasteissa on oleellista hyödyntää sekä menneisyyden että nykyhetken tietoja eri trendeistä. Foresightit puolestaan ovat laajemman kokonaisuuden arvioita tulevista trendeistä. 

Usein kuulee sanottavan, että muoti kiertää kehää. Kymmeniä vuosia sitten muodin vaihtuvuus/ kiertonopeus saattoi olla seitsemän vuotta, nykyään muoti kiertää paljon nopeammin.  Muodin ennustamisessa oleellista on olla jatkuvasti varpaillaan ja pitää kaikki aistit avoimina. Sosiaalisen median rooli myös muodin maailmassa on nykyään keskeinen. Vaikka kuluttajat hakevatkin paljon inspiraatiota erilaisista katumuotisivustoista, toimivat lehdet ja blogit kuitenkin lähinnä muotivirtausten tulkitsijoina ja toteuttajina. Muodin ennustaminen on aivan oma (hemskatin suuri) maailmansa, jossa tehdään myös bisnestä.

Esimerkiksi WGSN (www.wgsn.com) ja MPD-CLICK (www.mpdclick.com) ovat sellaisia muodin mekkoja, että niistä löytyy lukuisia eri muotiraportteja, ennusteita ja kuvagallerioita. Valitettavasti nämä kaksi sivustoa sisältävät niin laajasti ja kattavasti esimerkiksi juurikin muotia ennustavia tietoja, että niiden käyttö on tavallisille kuluttajille rajattua. Itse pääsen koulun tunnuksilla käsiksi MPD-CLICK:iin, ja täytyy sanoa, että voi sitä tiedon määrää mikä sivustolta löytyy. Olen vasta vähän kerinnyt tutkailemaan sivustolta, mutta sieltä löytyy mm. kuvia eri vaateliikkeiden näyteikkunoista ympäri maailman.

Vaikka jotkin isot yritykset (esim. ranskalainen Promostyl – international trend research and design agency) yrittävät vakuuttaa tehneensä laajoja tutkimuksia ja analyyseja esimerkiksi kulttuurin, taloudellisen tilanteen ja yhteiskunnan vaikutuksesta muotiin, ei muodin tulevaisuuden ennustaminen ole niin yksiselitteistä. Miksikö? No siksi, että ennusteet tehdään jo vuosia ennen niiden mahdollista toteutumista. Tällöin reagointinopeus erilaisiin poikkeustilanteisiin hidastuu. Toisaalta muodin ennustajat myös luottavat siihen, että ennusteet toteutuvat koska niin on luotettavalta taholta (Esim. WGSN, suuret muotitalot) ennustettu. Mitä enemmän tulevista ”ennusteista” tiedetään, sitä todennäköisemmin ne toteuttavat itse itsensä.

(Lähteenä jutussa Hanna Brotkinin Jamkin Visual Marketing kurssille luomat diat sekä http://go4itvol2.indiedays.com/2007/04/09/trendien-ennustaminen/. Minttu Paakkulainen 2007)

PS. Aika mielenkiintoista, että jo 1930- luvulla ennustettiin muodin yhteydessä, että 2000-luvulla ihmiset kantavat mukanaan radiota ja puhelinta. Ja kuinkas sitten kävikään… (Youtubesta löytyy muuten hakusanalla 1930`s fashion forecast kyseinen video, jossa muitakin hivenen humoristisempia ennusteita)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti